Sokos Tampereen julkisivupuhdistus

Sokos Tampereen julkisivupuhdistus

19.10.2022

Kuivajääpuhallus on erinomainen valinta kiinteistön puhdistuksiin niin sisällä kuin ulkona. Vedetön menetelmä varmistaa sen ettei kosteusvahinkio pääse syntymään. Lisäksi pinta jää heti kuivaksi, jolloin se voidaan jatkokäsitellä saman tien.

Tavaratalo oli auki koko työmaan ajan normaalisti, joten puhdistusprosessi ei aiheuttanut haittaa liiketoiminnalle. Tilaaja sai haluamansa ympäristöystävällisen, mutta tehokkaan puhdistusmenetelmän ja jälkikäsittelyllä varmistetaan pinnan huoltovarmuus vuosiksi eteenpäin.

Kuivajääpuhalluksessa ei synny toisiojätettä, valumia eikä roiskeita kiinteistöön tai piha-alueille ja ympäristöön. Kaiken tämän lisäksi suojauksen tarve on hyvin minimaalinen. Kiinteistöä ei tarvitse huputtaa eikä ikkunoita peittää. Samalla säästetään kustannuksissa ja nopeutetaan projektin läpiviemistä.

Jaa somessa

Dry Ice Finland on ympäristöystävällisen puhdistuksen edelläkävijä. Aloitimme toimintamme 2014 ja olemme menestyksekkäästi palvelleet jo tuhansia yrityksiä, taloyhtiöitä sekä tuhansia yksityishenkilöitä erityyppisissä käyttökohteissa. Tarjoamme kuivajääpuhdistuspalvelua valtakunnallisesti ja olemmekin monen merkittävän kansallisen ja kansainvälisen yrityksen luotettu puhdistuspalvelun tuottaja.